Kohteet > Eurooppa > Espanja > Mallorca > Mallorca

Palma de Mallorca on Baleaarien itsehallintoalueen pääkaupunki ja koko saariryhmän merkittävä keskus, jossa asuu n. 400 000 asukasta. Palmassa voi lomailla jopa ympärivuotisesti. Jo varhain keväällä ja aina myöhäiseen syksyyn se on parhaimmillaan kulttuuritarjontoineen aina korkeakulttuurisista taidetapahtumista huipputason jalkapallo-otteluihin. Kuumimpana kesäaikana etenkin elokuussa väki hakeutuu mieluummin rannoille varsinaisen kaupunkialueen ulkopuolelle.

Palmassa tasokkaan hotellin voi valita myös upealta rantakadulta Paseo Maritimolta. Kaupungin ykkösnähtävyys ja kaupungin maamerkki on sen massiivinen goottilainen katedraali, jonka ympärillä Vanhan kaupungin kujilla on monenlaisia ruokapaikkoja, erilaisia haluja ja tarpeita tyydyttämään, kunkin kukkaron mukaan. Palma on myös shoppailijan runsauden sarvi. Täältä löytyvät niin suuret ketjutavaratalot kuin pikku putiikkeja.

Palmassa on hyvät sisäiset liikenneyhteydet busseilla ja takseilla, mutta myös ympäri saaren. Palmasta Sólleriin kulkee vanha, elämyksellinen puuvaunuinen juna noin tunnin verran matkaa suuntaansa taittaen.


Lennot + hotelli

Suunnitteletko omatoimimatkaa?

Matkan suunnittelu itse lentolipuista ja hotelleista on joustava ja edullinen vaihtoehto valmismatkalle. Omatoimimatkalla voit itse päättää matkakohteesi, lähtöpäivän, matkan keston ja valita sopivan hotellin suuresta valikoimastamme.

Matkan varaus on helppoa. Valitse ensin lennot ja lisää halutessasi hotelli tai jatka pelkän lentovarauksen tekoa.

Löydät tarjonnastamme tuhansia hotelleja eri puolilla maailmaa. Suosituimpien hotellien tiedot ovat selvällä suomen kielellä. Maksutapana käyvät suomalaiset verkkopankit ja yleisimmät luottokortit.